Aamulla heräilin Tornion Matkakodista ja söin maittavan aamiaisen. Olo oli rento ja odottavainen. Tänään matka jatkuisi kohti pohjoista. Aamujumpan kautta suihkuun ja laukut autoon, ties kuinka monetta kertaa.
Koska olin kivenheiton päässä rakkaasta naapurimaastamme, oli siellä käytävä. Haaparantaan pääsee Torniosta ilman mitään rajamuodollisuuksia, edes rajanvalvontakoppeja ei näkynyt missään tien varrella. Myös tavara liikkuu vapaasti Suomesta Ruotsiin.
Haaparannassa ostin Keravalaiselle muutaman purkin nuuskaa ja muutaman Cloettan erikoisemman suklaapatukan. Suklaat maistuivat hyviltä, nuuskaan en koskenut. Melko perinteinen reissu siis. Laivaterminaalin sijaan kuvasin linja-autoaseman.
Haaparannasta palasin takaisin Suomeen ja jatkoin matkaani Tornion keskustasta kohti pohjoista. Lyhyehkön ajomatkan jälkeen saavuin Kukkolankoskelle. Kukkolankoski on tunnettu varrassiioistaan ja täällä siikaa pyydetään 2000-luvullakin samoin konstein kuin asutuksen tänne levittäytyessä 1200-luvulla. Pyyntitapaa kutsutaan lippoamiseksi ja käytännössä se on kutupaikoille nousevan siian haavimista pitkävartisella haavilla niistä kosken paikoista, joissa siika levähtää. Lippoaminen tapahtuu kosken reunoille rakennetuilta laitureilta. Joskus vanha konsti todellakin on parempi kuin pussillinen uusia.
Kukkolankoskelta matka jatkui rajajokea myötäillen ja viimein saavuin tämän kyltin kohdalle.
Napapiiri...jo pelkkä sana herättää voimakkaita tunteita. Olin saapunut äärimmäiseen pohjolaan.
Matka jatkui edelleen ja hiljalleen puissa alkoi näkyä yhä enemmän ruskan merkkejä. Maasto alkoi muuttua karummaksi ja yhä useammin metsää pilkkoivat väriloistoaan päälle pukevat suomaisemat. Porojakin alkoi näkyä tien varsilla ja tiellä. Onneksi ne olivat tapansa mukaan rauhallisia, eivätkä ryntäilleet suinpäin auton eteen. Tämä lauma oli hieman turhankin rauhallinen.
Poroille ei ihmisen maalaama ohituskielto merkitse mitään. Liian useassa kolkassa luonto elää ihmisen armoilla, mutta Lapissa asiat ovat onneksi toisin. Ihminen on sopeutunut elämään sopusoinnussa luonnon kanssa ja luonnon ehdoilla. Miksi näin ei voisi olla muuallakin?
Noin neljän tunnin ja hieman alle kolmensadan kilometrin jälkeen saavuin Muonioon, jossa majoituin mukavantuntuiseen pieneen lomakylään. Kahden hengen huone omalla wc:llä, suihkulla ja keittomahdollisuuksilla kustantaa 35 euroa yöltä. Hinta on kohtuullinen, varsinkin kun ottaa huomioon sijainnin aivan kaupungin keskustan vieressä ja upeiden maisemien keskellä.
Täällä saatan viettää toisenkin yön, sillä lähiympäristöstä löytyy paljon kuvauskohteita, joihin täältä on hyvä tehdä pistoretkiä. Mutta matkan periaatteiden mukaisesti Sauvakävelijä ei tee suunnitelmia ja päätöksiä tätä päivää pidemmälle. Tuleva yö ja sitä seuraava aamu kyllä tuovat vastauksen tullessaan. Vasta luopuessaan täysin suunnitelmallisuudesta voi löytää todellisen vapauden. Sauvakävelijä on sen löytänyt ja elää nyt onnellisena Lapin luonnon keskellä.
3 kommenttia:
Lippoamista harrastetaan Vantaanjoen koskillakin, ainakin vanhan kaupungin koskella.
. . . matkalla etsiessäsi kadotettuja paratiiseja olet lepuuttamassa sieluasi ja ruumistasi pohjolan kylmissä tuulissa. (Alkuperäinen oma versioni, omalta matkaltani: En mi viaje buscando paraisos perdidos, estoy descansando mi cuerpo y mi alma en aquas de la costa dorada)
Vapaus, siitä on niin helppo humaltua...
Lähetä kommentti