Päivä 5

Matka on jatkunut kohti pohjoista ja tällä hetkellä majapaikkana on matkakoti Torniossa. Mutta ensin takaisin eiliseen...

Oulun Kauppatorilla oli melkoinen ruuhka lauantain kunniaksi, mutta löysin onneksi maksuttoman parkkipaikan hieman pidemmältä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, joten kävely oli oikein miellyttävää.

Matkan varrelta löytyivät nämäkin talot, joiden portit ovat pieni- ja keskituloisilta ikiajoiksi suljetut.



Kauppatorin rannasta löytyy komea kuunarivanhus...



...ja kuunarin kupeessa minulle tarinoi hyvähampainen vanha mies.

Ihmetteli kovasti "Mikä helevetti se tämä laiva on?" ja kertoi huijaamalla rikastuneista rahamiehistä. Rehellinen työntekijä ei täällä rikastu, ei edes Pirjo, vaikka Pirjo on kaupungin paras alallaan. Ministerin palkoille on Pirjo päässyt, mutta ei silti rikastu. Totesin, että maailma ei ole oikeudenmukainen paikka ja toivottelin vanhukselle hyvät jatkot, mutta hän oli kääntynyt jo seuraavien ohikulkijoiden puoleen. Käännyin itsekin ja jatkoin matkaani. Taustalla raikuva "Mikä helevetti se tämä laiva on?" saatteli minut kahvilaan.

Kahvilassa istahdin munkkirinkiläni ja kahvikupposeni kanssa samaan pöytään vanhan rouvan kanssa. Rouva huomasi kamerani ja kertoi kuinka hienoa on, että valokuvaus tunnustetaan nykyään taiteenlajiksi. Kerroin olevani samaa mieltä, samalla kun irrottelin teippejä Holgasta ja asettelin hellästi sisälle uuden rullan. Hän oli jälleen valmis vastaanottamaan näkyjäni.

Päästyäni takaisin autolle, lähdin ajamaan pitkästä aikaa kohti etelää, mutta vain siksi, että lautta Hailuotoon kulkee Oulunsalosta, joka on Oulun eteläpuolella. Lauttarannassa oli aikaa nousta autosta ulos ja katsella ympärilleen. Maisemaa hallitsivat tuulivoimalat, joita oli lauttarannassa 4 kpl.



Hailuodossa ajellessa aloin miettimään saaren asukkaiden erilaista elämäntapaa. Lauttoja kulkee pääasiassa tunnin välein, ruuhka-aikaan puolen tunnin. Tämä näkyy myös tien päällä. Paikalliset ajavat teillään varsin kovaa, koska poliisikin saapuu saareen lautalla. Kun poliisia ei saarella ole, ei siellä ole lakejakaan. Ehkä juuri tästä syystä Hailuodon asukkaat eivät ole katsoneet tarpeelliseksi maalata keskiviivoja teihinsä. Täällä ei kieltoja katsota hyvällä. Elämä on vapaata ja sellaisena se aikoo myös pysyä.

Saaren kärjestä löytyy Marjaniemen vanha kalastajakylä, jossa kalastus on tänäkin päivänä voimissaan. Tällaisissa merellisissä paikoissa on aivan omanlaisensa tunnelma, jota ei voi jäljitellä sisämaassa edes suurten järvien äärellä. Näitä laivoja kuljettavat miehet, joille meri on elinkeino, koti ja vapaus.



Hailuodossa erilaisia majoitusvaihtoehtoja oli tarjolla, mutta tunnelmaan päästäkseni valitsin mökin. Hintaa mökillä oli 49€, sillä tässä mökissä oli oma sauna. Saunominen ja ennen kaikkea saunan lämmittäminen ovat lähellä sydäntäni. Itse kokatun, joskin hieman mauttoman, aterian jälkeen sauna oli makoisa jälkiruoka, jonka jälkeen uni maistui.

Tänä aamuna Hailuodossa herättiin auringonpaisteeseen ja täysin tyyneen mereen. Myös mieli oli tyyni ja tyytyväinen, sillä mökin seinällä komeili valokuva mökistä ja valokuvan alareunassa oli päiväys 7.9.2004. Tänään on siis kuvan ottamisen vuosipäivä ja koska tänään on myös Sauvakävelijän vuosipäivä, ymmärsin jälleen kerran tämän olevan merkki siitä, että matkan suunta on oikea.

Matkalla Hailuodon lauttarantaan pysähdyin ihmettelemään sitä intoa, jolla maaseudulla suhtaudutaan bussipysäkkeihin. Lähes kaikkialla matkan varrella näkemäni bussipysäkit ovat olleet taideteoksia. Tällaista intoa soisi näkevän myös pääkaupunkiseudulla, jossa pysäkit ovat valitettavan usein tylsän näköisiä muovikoppeja.



Rantauduttuani jälleen mantereelle suuntasin taas kohti pohjoista. Saapuminen poronhoitoalueelle ja Lappiin on aina yhtä tunteita herättävä kokemus, niin tälläkin kertaa. Jälleen kerran olen suurien erämaiden ja komeina virtaavien lohijokien äärellä. Siellä jossain, missä vuosisatoja sitten suuret miehet seikkailivat vailla päämäärää.